Arkkitehti Jonas Nordgren syntyi vuonna 1980 Helsingborgissa. Asuu nyt perheineen Malmössä asuntomessualueen BO01 lähistöllä ihmetellen aamuisin Turning Torso -pilvenpiirtäjää (korkeus 190 metriä / kerroksia 54) pyöräillessään kohti Malmön rautatieasemaa. Sieltä junailee päivittäin itsensä 20 minuutissa Kööpenhaminaan. Sitten ottaa Lergravsparkenin metroasemalta käyttöönsä toisen polkupyöränsä. Suhaa lopuksi kilometrin päässä sijaitsevaan arkkitehtistudioonsa karhealle teollisuusalueelle. Nordgren ei omista ajokorttia ollen itse näin urbi aidoimmillaan.

Blogisti Pilvi Linna haastatteli menestynyttä ruotsalaista nuorta arkkitehtia Jonas Nordgrenia.

”Opiskelin ensin huonekalumuotoilua kolme vuotta Kööpenhaminassa ja sen jälkeen viisi vuotta arkkitehdiksi Royal Danish Art Academiassa. Isäni on psykiatrian dosentti. Hän innosti minua arkkitehtuurista lähettämällä lehtileikkeitä minulle omine alleviivauksineen mm. Rem Kolhaasista. Isä innosti samalla tavalla nuorempia veljiäni, joista toinen opiskeli tietokonepelisuunnittelua ja toinen bioinformaatioteknologiaa. Wallpaper-lehti arvioi vuonna 2005 huonekalumuotoilijana minut maailman toiseksi lupaavimmaksi. Tieni toi arkkitehtuurin pariin”.

Suhde taiteeseen?

”Nuorena minulla oli tapana purjehtia Ruotsista Tanskaan. Usein vierailin myös Louisianan modernin taiteen museossa. Taide ja taidehistoria ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Olen usein vieraillut Helsingin gallerioissa kuten Forsblomilla ja Anhavalla sekä Kiasmassa ja HAMissa.”

Yrittäjänä?

”Olen ollut arkkitehtiyrittäjä vuodesta 2016 yhdessä Ted Schaumanin kanssa. Schauman & Nordgren Architectsin toimistot ovat Helsingissä ja Kööpenhaminassa. Schaumanin tapasin jo opiskeluaikanani. Hän oli ensin opiskellut Plymouthissa kolme vuotta arkkitehtuuria. Työskentelimme yhdessä COBEssa viisi vuotta ennen yhteisen arkkitehtitoimistomme perustamista”.

Arkkitehtuuriesimerkit?

”Turun juuri valmistuneet ja jo palkitut toripaviljongit ovat toimistomme suunnittelemat. Kaikki omat projektit ovat luonnollisesti rakkaita, kuten ovat omat lapsenikin. Pienetkin suunnittelutehtävät, kun yhteistyö asiakkaan kanssa on innostavaa, jäävät syvälle sydämeen. Yhteistyö muiden arkkitehtien kanssa innostaa aina.”

Ihailun kohteet?

”Arkkitehti Sigurd Lewerentzin työt ovat läheisiä. Lapsena lauloin poikakuorossa kotikaupungissa Helsingborgissa. Esiinnyimme myös Lewerentzin suunnittelemassa kappelissa hieman Klippanin kaupungin ulkopuolella. Silloin en vielä ymmärtänyt arkkitehtuuria. Ensikokemukseni Temppeliaukion kirkosta on pysäyttävä. Arkkitehti Eero Saarisen TWA-lentokenttäpaviljonki New Yorkissa on upea. Meksikolainen arkkitehti Luis Barragán on loistava. Eniten minua innostaa kuitenkin arkkitehti John Lautner. Talo elokuvassa Big Lebowski on huikea. Olen itse kyllä kuin sieni, joka imee itseensä ideoita ja vaikutteita kaikkialta ympäriltäni”.

Mieltä BO01 asuntomessualueesta?

”Paikka on onnistunut esimerkkikohde urbaanista, tiiviistä asumisesta vaikka alue onkin jo yli 20 vuotta vanha. Toteuttamisprosessi onnistui alusta lähtien erinomaisesti.  Inhimillinen mittakaava on tasapainoista. Lopputulos on yhdistelmä suorakulmaisuutta sekä vinoutta. Turning Torso on keskeinen Santiago Calatravan luomus, mutta ihailen etenkin hänen veistoksiaan. Malmö on maastoltaan hyvin matalaa, mutta historialliset satamanosturit kohosivat kerran kaupunkisilhuetin yläpuolelle. Malmö tarvitsi taas uutta arjen yläpuolelle nousevaa, jotakin ylentävää kaiken keskipisteeksi. Turning Torso synnyttää onnistuneesti oman tilan ympärilleen. Orientoi erinomaisesti joka suunnasta kaupunkiamme”.

Categories: PilviLinna