Blogisti Pilvi Linna kyseli Samuli Kansalta Kotkan perinteisistä meripäivistä.
”Meripäivien merkitys Kotkalle on huikea imagollisesti sekä taloudellisesti. Se vahvistaa koko kaupunkia kaikilla tasoilla. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1962, jolloin kävijöitä oli 30 000. Nyt yhteen Suomen suurimmista kaupunkitapahtumista odotettiin yli 200 000 meripäiväläistä…”, Kansa kertoo.
Meripäivät luovat mielikuvan kaupungista kotkalaisille ja vieraille. Monella on lapsuusmuistoja torstai-illan Suomen suurimmasta paraatista ja sen nostattamasta viikonlopun kestävästä kaupunkisykkeestä. Kotka voi olla ylpeä myös vihreävalkoisten kori- ja jalkapalloperinteestä mm. Teemu Pukin ja Arto Tolsan sekä Larry Poundsin, Jarkko Tuomalan ja Roope Mäkelän kautta, vaikka viime vuosina ei mestaruuksia ole tullutkaan. Satama ja lauluntekijä Juhavat ”Junnu” Vainio liittyvät vahvasti Kotkaan ja kotkalaisuuteen.
”Valtiovalta täysin ymmärrettävästi perui myös Kotkan meripäivät. Kaikki Suomessa ja maailmalla olemme nyt samassa veneessä. Perumisesta ei kuitenkaan jää pysyvää imagolovea. Tärkeää on kantaa yhdessä vastuuta vaikeinakin aikoina”, Kansa painottaa.
Kotkassa keskustakehittämistä tehdään kokonaisvaltaisesti ”saaren” lisäksi sekä Jumalniemessä, Sutelassa että Karhulan keskustassa. Rajat ylittävä yhteistyö on voimaa. Kotka on esimerkillinen.
Päivitetty 24.4.2020