Blogisti Pilvi Linna kysyi Mikko Heikkilältä Lappeenrannan keskustatapahtumista?
Sään suosiessa keskustatapahtumat loistavat aina. Eilen alkoi Art & Bars -kaupunkifestivaali keskustan pankkitalon maisemaravintolasta. Tarjolla oli shamppanjaa sekä konserttieja eri tiloissa muuallakin. Väkeä oli paikat täynnä. Vierestä lähti liinakävelijä kohti Marian kirkon huippua tasapainoillen 20 metrin korkeudessa. Keskustatapahtumat ovat huikeasti lisänneet yhteisöllisyyttä Lappeenrannassa.
Heikkilä uskoo, että ”yhteinen katutila” (Shared Space) on tulevaisuutta Suomessakin. Kaikki liikennemuodot tasavertaistetaan: autot, kävelijät, rullalautailijat ja pyöräilijät. Otetaan kaikilta vauhti pois. Samalla tarjotaan pientä riskin tunnetta. Jokaisen oppii kyllä varomaan, ettei törmää muihin. Kaikki osaavat näin luontaisesti käyttäytyä fiksusti. Liikenne rauhoittuu. Ihmiset tulevat mielellään kaduille.
Idea lähti liikkeelle Hollannista. Siellä lainsäädäntö on sellainen, että ajoneuvo on aina syyllinen, jos osuu jalankulkijaan tai pyöräilijään. Yhteinen katutila on levittäytynyt jo Englantiin sekä muihin Pohjoismaihin.
Lappeenrannan keskustassa on ”Mini Shared Space” Koulukadun ja Kauppakadun risteyksessä. Se toimii loistavasti. Kaikki tekevät tilaa toisilleen, heikoimman ehdoilla.
Heikkilän oma suosikkikeskusta?
Renessanssikaupunki Sienan keskustassa on kaupunkikulttuuria jo luonnostaan. Piazza del Campolle ei tarvitse hilata mitään ”peuhamaita”. Sienassa eletään aitoa kaupunkielämää. Il Palio -laukkakilpailu on keskiaikaista kaupunkiperinnettä. Se kerää väkeä ympäri maailman. Oli tapahtumaympäristö myös yhdelle James Bond -elokuvalle. Heikkilän pojan sukulaismiehellä on laukkakilpailua varten pieni parvekkeellinen asunto Piazzalla. Sitä käytetään vain kaksi kertaa vuodessa laukkakilpailua varten… isompi asunto on muualla keskustassa.
Onko keskusta ilman tapahtumia kuollut? Mikä lisää yhteisöllisyyttä keskustoissa?