Cappuccino-keskusta koostuu kauppakeskuksesta, kävelykadusta ja parkkitalosta. On nähty.
Vantaa on Suomen sushikaupunki. Se voitti EKK:n keskustapalkinnon 19.3.2019. Vantaan lautasella on kahdeksan toisistaan poikkeavaa kaupunkiherkkua. Wasabitahna on Tikkurilassa (kts. vaikka kaupungintalon laajennus).
Tikkurila on vaikka mitä: antiikkista kauppalaa, kaupungintaloa 50-luvulta, 60-lukulaisia kerrostaloja ja huippuna ultrafuturistinen Dixi. Kolossi peittää taivaan puolen kilometrin matkalla. Kirkkokorttelia rakennetaan nyt.
Kaupunkikuva on äärivastakkainen, ei yhtä avokadokeittoa (eli arkkitehtikoulutuksen yhtenäistä kaupunkikuvaa…). Houkutteleva kaupunkitila syntyy ajallisista kerroksista sovittaen rennon karheasti ja ronskein ottein.
Lasilla vuorattu säävapaa asemasilta on kuin avaruusasema. Se on Suomen urbaanein kohtaamispaikka. Läpi kulkee kymmeniä miljoonia ihmistä: työmatkalaisia, matkustajia, hengailijoita ja kaupunkinautiskelijoita. Päärata kutittelee altapäin asemasiltaa.
Mitä asemasillalla pitäisi vielä olla tai mitä sen pitäisi tarjota, jotta ihmiset viipyisivät asemasillalla enemmän?
Anna ideoita!